Espanjalaistunnelmista jazzin pyörteisiin

Riihimäen Kesäkonserttien perjantai tarjoaa todella mielenkiintoisen musiikkikattauksen. Iltapäivällä taidemuseolla kuullaan kahden suomalaisen huippukitaristin Petri Kumelan ja Joonas Wideniuksen espanjalaisia tunnelmia. Kino Sammossa päästään illalla jazzin maailmaan vaihtoehtojazzin lipunkantajana tunnetun Mikko Innasen & Innkvisition esityksessä, joka vääntää, kääntää ja säväyttää.

Petri Kumelan ja Joonas Wideniuksen kitaraduo tuo konserttilavalle jotain täysin uutta. Ohjelmisto perustuu kaikkien rakastamaan perinteiseen espanjalaiseen kitaramusiikkiin, mutta otteella, jota ei ole ennen Suomessa kuultu. Kumelan klassisen kitaran ja Wideniuksen flamencokitaran kohtaaminen antaa musiikille uuden ilmeen ja kaksikolle varta vasten tehdyt sovitukset nostavat sävellykset aivan uudelle tasolle. Intiimi herkkyys yhdistettynä tuliseen rytmiin ei jätä ketään kylmäksi.

Petri Kumela on vakiinnuttanut asemansa yhtenä maamme monipuolisimmista ja kiinnostavimmista klassisista kitaristeista. Hän on myös kitaristeistamme yksi kansainvälisimpiä. Hän on voittanut kansainvälisiä kitarakilpailuita sekä esiintynyt laajalti kotimaan rajojen ulkopuolella.

Joonas Widenius on maamme huippuihin kuuluva flamencokitaristi. Wideniuksen soiton pohjana kaikuvat flamencokitaran sävelet, mutta hänen omaleimainen sävelkielensä ottaa jatkuvasti vaikutteita ympäristöstään. Ne voivat tulla jazzista tai vaikkapa omasta kansanmusiikistamme.

Iltapäivällä Kumela ja Widenius vierailevat ilahduttamassa myös Riihikodin asukkaita ja henkilökuntaa heille räätälöidyssä seniorikonsertissa.

Illalla klo 20 Kino Sammossa kajahtavat ilmoille vaihtoehtojazzin sävelet, kun lavalle nousee Mikko Innanen & Innkvisitio. Tässä huippuryhmässä soittavat Mikko Innanen (saksofoni ja sävellykset), Liudas Mockūnas (saksofoni ja klarinetti), Seppo Kantonen (syntetisaattorit) ja Joonas Riippa (rummut).

Vuodesta 2004 yhtäjaksoisesti toiminut yhtye on esiintynyt jazzklubeilla ja -festivaaleilla Pohjoismaiden ja Baltian lisäksi useissa Euroopan maissa sekä Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Yhtyeen kaksi ensimmäistä levyä toi ryhmälle paljon huomiota kansainvälisesti. Tänä vuonna on vielä tulossa kokoonpanon kolmas levy.

Ensituntumaa Mikko Innasen ja Innkvisition musiikista saa jo klo 12 Granitin aukiolla, kun kokoonpano tarjoilee maistiaispaloja illan konsertista.

10.6. klo 12.00 Granitin aukio
Maistiaisia illan konsertista

Mikko Innanen & co.

10.6. klo 13.00 Riihikoti (Riihikodin asukkaille ja henkilökunnalle)
Seniorikonsertti
Petri Kumela ja Joonas Widenius, kitara

10.6. klo 17.00 Riihimäen taidemuseo
Espanjalainen iltapäivä

Petri Kumela ja Joonas Widenius, kitara

10.6. klo 20.00 Kino Sampo
Jazzpysäkki

Mikko Innanen & Innkvisitio