Riihimäen Kesäkonserttien torstai tarjoaa kaikkiaan neljä konserttia, joista kolme on lasten omia tapahtumia ja illalla nautitaan kitaroiden ja laulun lumovoimasta. Iltapäivällä on vielä mahdollisuus tutustua suomalaisen lasin monipuoliseen maailmaan.
Joka vuosi suuren suosion saavuttaneet lastenkonsertit ovat soineet täysille saleille Eteläisen koulun Matinsalissa. Niinpä tänä vuonna konsertteja on perä perää kaikkiaan kolme, jotta kaikki mahtuvat mukaan. Konsertit pidetään klo 9.00, 10.15 ja 12.00 ja niihin on vapaapääsy. Konserttien kesto on noin puoli tuntia ja ne sopivat perheen pienimmistä suurimpiin. Tänä vuonna kuullaan Molli-kissan ja Duuri-hiiren musiikin myötä mitä pitää tehdä, kun kohtaa ison kiukun tai kun oikein syvästi rakastaa. Viulisti Siljamari Heikinheimo ja pianisti Salla Karakorpi sonnustautuvat korviin ja häntiin, pistävät viikset värisemään ilosta ja paneutuvat täysillä tunteiden ja musiikin vietäviksi.
Illalla Suomen lasimuseossa kitarat soivat ja laulu helisee tunteiden ristiaallokossa. Maamme parhaat klassiset kitaristit tarjoilevat musiikkikattauksen tulista flamencoa, Hanhiemon tarinoita ja brasilialaisia rytmejä. Yksi kaikkien aikojen hienoimmista aariamelodioista saa Villa-Lobosissa tulkitsijakseen mestarillisen sopraano Anu Komsin.
Kekkonen-kvartetissa soittavat kitaristit Ismo Eskelinen, Petri Kumela, Otto Tolonen ja Jyrki Myllärinen. Vuonna 2011 perustettu kvartetti esiintyy harvakseltaan jäsentensä monien työkiireiden vuoksi, joten nyt on tarjolla harvinaista herkkua virtuoosimaisen yhteissoiton muodossa.
Riihimäen Kesäkonsertit järjestää yhdessä Suomen lasimuseon ja osuuskunta Lasismin kanssa kesäkonserttiväelle räätälöidyn parituntisen tutustumiskierroksen Riihimäen lasimaailmaan ennen ja nyt. Kierros alkaa klo 16 lasimuseon aulasta ja ensin tutustutaan museon näyttelyihin ja tämän jälkeen siirrytään pienen kävelymatkan päähän lasinpuhallusstudio Lasismin lasihyttiin katsomaan lasitaiteilijoiden arkea ja työn tuloksia. Kierros päättyy Lasimuseon yhteydessä toimivaan Lounasravintola Kehrään nautiskelemaan kahvista ja kahvihyvästä, joka sisältyy kierroksen hintaan. Kierroksen jälkeen ennättää vielä mukavasti siirtyä kuuntelemaan illan konserttia lasimuseon suureen saliin.
Lisätiedot: www.riihimaenkesakonsertit.fi
7.6. klo 9.00, 10.15 ja 12.00 Matinsali
Lastenkonsertit: Molli-kissa ja Duuri-hiiri
Siljamari Heikinheimo, viulu
Salla Karakorpi, piano
7.6. klo 16.00 Suomen lasimuseo
Opastettu lasikierros
Suomen lasimuseo – Lasismi – Lounasravintola Kehrä
7.6. klo 19.00 Suomen lasimuseo
Noiduttu rakkaus
Kekkonen-kvartetti:
Ismo Eskelinen, Petri Kumela, Otto Tolonen ja Jyrki Myllärinen, kitara
Anu Komsi, sopraano