Riihimäen Kesäkonserttien 37. festivaaliviikko ”Punaisia lankoja” käynnistyy huippumuusikoiden voimin tänään Suomen lasimuseossa, kun lavalle astuvat viulisti Karen Gomyo, sellisti Marko Ylönen, pianisti Olli Mustonen ja kitaristi Ismo Eskelinen. Tällaista mestarinelikkoa on harvoin kuultavissa samassa konsertissa.
Karen Gomyo on japanilaissyntyinen, nykyisin Berliinissä asuva viulisti, joka on kohonnut maailmanmaineeseen nuoresta iästään huolimatta. Riihimäelle Gomyo saapuu suoraan Chicagosta, jossa hän konsertoi parisen viikkoa sitten Esa-Pekka Salosen johtaman sinfoniaorkesterin solistina. Marko Ylönen on arvostetuimpia ja tunnetuimpia suomalaisia sellistejä, joka on uransa varrella palkittu useissa kilpailuissa ja kiertänyt esiintymässä maailman merkittävimmillä estradeilla.
Pianisti Olli Mustonen on suomalaisten rakastama pianisti, joka hallitsee niin säveltämisen, orkesterin johtamisen kuin oman soittimensa mestarillisella, ainutlaatuisella tavalla. Illan konsertissa Mustonen nähdään tällä kertaa hänelle harvinaisemmassa kamarimuusikon roolissa.
Illan neljäs esiintyjä on kitaristi Ismo Eskelinen, joka toimii myös Riihimäen Kesäkonserttien taiteellisena johtajana nyt ensimmäistä vuotta. Hän lukeutuu maamme johtaviin klassisiin kitaristeihin.
Kesäkonserttien tämän vuoden teema ”Punaisia lankoja” on saanut nimensä niistä keskeisistä ajatuskuluista, joilla Ismo Eskelinen on tämän vuoden konserttisarjan rakentanut. Hän on valinnut esiintyjiksi muusikoita, joiden kanssa on vuosien varrella työskennellyt ja joiden musiikkia hän itse mielellään kuuntelee.
Avajaiskonsertissa kuullaan Beethovenin pianosonaatti sekä mandoliinivariaatioita, Paganinin Centone di sonate nro 1, Ravelin viulusonaatti sekä Olli Mustosen sonaatit sellolle ja pianolle sekä kitaralle.
Riihimäen Kesäkonserttien festivaaliviikko käynnistyy tiistaina jo klo 12 Granitin aukiolla, jossa Apolo brass quintet puhaltaa alkutahdit konserttisarjalle. Kokoonpanossa esiintyvät trumpetistit Xiang Guo ja Inka Pärssinen, käyrätorvisti Elina Tiainen, pasunisti Roosa Lampela ja tuubisti Mikko Marttila. Koko viisikko on Sibelius-Akatemian kasvatteja.
Perinteiset keskipäivän maksuttomat Maistiaiskonsertit rantautuvat tänäkin vuonna eri puolille kaupunkia uusiin ja kiinnostaviin paikkoihin. Tiistain Granitin aukiolta siirrytään keskiviikkona Riihimäen Prisman kauppakeskukseen ja torstaina Eteläisellä koululla pidetään kolme lastenkonserttia (klo 9.00, 10.15 ja 12.00). Perjantaina soittajat kohtaavat kuulijansa Feeniks Caféssa ja lauantaina musiikki rantautuu Suomen lasimuseon lasipäivän väentungokseen.
Riihimäen Kesäkonserttien festivaaliviikkoon kuuluu kaikkiaan 21 tapahtumaa, joista yhdeksän on ilmaisia yleisötapahtumia. Lisäksi kaikki alle 18-vuotiaat pääsevät maksutta festivaalin kaikkiin konsertteihin, kunhan varaa lipun etukäteen Kesäkonserttien toimistolta.
Konserttiviikon aikana Kesäkonserttien toimisto on avoinna tiistaina ja perjantaina klo 13–16 Musiikkiopistolla osoitteessa Valtakatu 10.
Lisätiedot: www.riihimaenkesakonsertit.fi
5.6. klo 12.00 Granitin aukio
Avajaisfanfaari
Apolo brass quintet
Xiang Guo, trumpetti
Inka Pärssinen, trumpetti
Elina Tiainen, käyrätorvi
Roosa Lampela, pasuuna
Mikko Marttila, tuuba
5.6.klo 19.00 Suomen lasimuseo
Ensimmäiset silmukat
Karen Gomyo, viulu
Marko Ylönen, sello
Ismo Eskelinen, kitara
Olli Mustonen, piano