Sata lasissa jousilla

SATA LASISSA JOUSILLA

Riihimäen Kesäkonserttien perjantai on jousien ja lasin päivä. Päivän pääkonsertissa Suomen lasimuseolla illalla klo 19 maamme yksi menestyneimmistä jousikvarteteista Meta4 soittaa sata lasissa samaa nimeä kantavan upean juhlanäyttelyn keskellä.

Meta4 perustettiin vuonna 2001. Kvartetin kansainvälinen ura käynnistyi Moskovassa 2004 järjestetyn Dmitri Šostakovitš -kilpailun voitolla sekä erikoispalkinnolla kilpailun parhaasta Šostakovitš-tulkinnasta. Vuonna 2007 Meta4 voitti Wienissä Joseph Haydn -kilpailun ja sai myöhemmin samana vuonna Opetus- ja kulttuuriministeriöltä Suomi-palkinnon tunnustuksena kansainvälisestä menestyksestään. Tämän jälkeen kvartetti on ollut kysytty vieras eurooppalaisissa musiikkikeskuksissa. Kvartetti on saanut myös lukuisia palkintoja levytyksistään.

Meta4 konsertoi aktiivisesti eri puolilla maailmaa, viime aikoina erityisesti Euroopan suurissa musiikkikaupungeissa sekä laajamittaisella kiertueella Australiassa. Kotimaassa kvartetti on toiminut Oulunsalo soi -musiikkijuhlien taiteellisena johtajana 2008–2011 ja vuodesta 2008 se on ollut Kuhmon Kamarimusiikki -festivaalin residenssikvartettina.

Meta4-jousivartetin muodostavat viulistit Antti Tikkanen ja Minna Pensola, alttoviulisti Atte Kilpeläinen sekä sellisti Tomas Djupsjöbacka. Kvartetin jäsenillä on käytössään muun muassa Suomen Kulttuurirahaston omistama Stradivarius-viulu, Signe ja Ane Gyllenbergin säätiön Carlo Bergonzi -viulu vuodelta 1732 sekä Lorenzo Storionin vuonna 1780 Cremonassa rakentama sello.

Konsertin musiikki kuljettaa kuulijan maamme varhaisimpana taidemusiikin säveltäjänä pidetyn Erik Tulindbergin klassismista nykysäveltäjä Juha T. Koskisen viiden miniatyyrin kautta Beethovenin jousikvartettoon vuodelta 1826.

Meta4-jousikvartetin upeasta soitosta pääsee nauttimaan myös klo 12 Maistiaiskonsertissa kauppakeskus Prismassa.

Ennen illan konserttia on mahdollisuus tutustua myös hieman tarkemmin lasin maailmaan. Riihimäen Kesäkonsertit tarjoaa yhteistyössä Suomen lasimuseon, osuuskunta Lasismin ja Lehmustien Juhlatalon kanssa opastetun kierroksen, joka alkaa klo 16 lasimuseon näyttelystä, josta jatketaan vierailulle lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsevaan lasinpuhallusstudio Lasismin lasihyttiin. Kierroksen päätteeksi nautiskellaan kahvista ja kahvihyvästä Lehmustien Juhlatalossa.

9.6. klo 12.00 Riihimäen Prisma
Maistiaisia illan konsertista
Meta4-jousikvartetti

9.6. klo 16.00 Suomen lasimuseo
Opastettu lasikierros
Suomen lasimuseo – Lasismi – Lehmustien Juhlatalo

9.6. klo 19.00 Suomen lasimuseo
Sata lasissa jousilla
Meta4
Antti Tikkanen ja Minna Pensola, viulu
Atte Kilpeläinen, alttoviulu
Tomas Djupsjöbacka, sello