Riihimäen kesäkonsertit -festivaali saa uuden toiminnanjohtajan, sotilasmusiikkialan koulutuspäällikkö musiikkimajuri Petri Junnan. Nykyinen toiminnanjohtaja Minna Kajander jatkaa festivaalin tuottajana. Kajander toimii päätyössään Riihimäen musiikkiopiston apulaisrehtorina.
Ajatus tuotantotiimin perustamisesta syntyi viime vuoden festivaalin järjestelyjen ja toteutuksen keskellä. Riihimäen Kesäkonsertit on valtakunnallinen, tunnettu ja jo yli 40 vuotta toiminut klassisen musiikin tapahtuma. Kesäkonserttien laadukas toteuttaminen, kansainvälisyys sekä festivaalikentän haasteet ovat hyvin monipuoliset. Kokonaisuuden hallinta vaatii paljon aikaa ja erilaista ammattitaitoa, joten tuotantotöiden jakaminen uudella tavalla tuntui luontevalta.
Uusi toiminnanjohtaja Petri Junna on tehnyt yli 40 vuoden uran sotilasmusiikkialalla. Hän on ollut usean suomalaisen sotilassoittokunnan päällikkökapellimestarina, viimeisimmäksi Laivaston soittokunnassa ja sen jälkeen koko sotilasmusiikkialan koulutuspäällikön tehtävissä. Hän on ollut toteuttamassa useita Tattoo -tapahtumia ja konserttikiertuieita niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hänet tunnetaan myös tuotteliaana puhallinmusiikin sovittajana ja kouluttajana myös nuorisosoittokuntien ja musiikkiopistojen piireissä.
Kajander ja Junna asuvat Riihimäellä samassa osoitteessa ja ovat aviopari. Riihimäellä he ovat asuneet noin kaksi vuotta ja Kesäkonsertit ovat tulleet heille tutuksi uuden kotipaikan myötä niin konserttien kuulijoina kuin festivaalin työntekijöinä. Aikaisempaa musiikkituotantohistoriaa pariskunnalla on Lieksan Vaskiviikolta muutamien vuosien takaa.
Riihimäen kesäkonserttien taiteellinen johtaja on säveltäjä, kapellimestari ja pianisti Tuomas Turriago Tampereelta. Hänet valittiin tehtävään viime kesän festivaalin jälkeen. Riihimäen kesäkonserttien 2024 suunnittelu on pitkällä ja ensimmäiset ohjelmapaljastukset ovat tulossa jo ennen joulua.