Riihimäen Kesäkonsertit

Riihimäen Kesäkonsertit

Riihimäen Kesäkonsertit täyttää 30 vuotta ja

PALAA TULEVAISUUTEEN VUONNA 2011

 

Ensi kesänä 7.-12.6.2011 Kesäkonserteissa kokoontuvat mestarit ja kisällit,

kun 30-vuotisjuhlien kunniaksi tapahtumaa luotsanneet taiteelliset johtajat

nousevat itse lavalle ja tuovat mukanaan uusia nousevia kykyjä.

 

Tämän vuoden Kesäkonserteissa ammensi musiikista elinvoimaa noin 2400

kuulijaa eli suunnilleen saman verran kuin edellisvuosina, vaikka

konserttien määrä vähenikin aiemmista kesistä.

 

Riihimäen Kesäkonserteissa on 29 vuoden aikana esiintynyt lukuisa määrä

nuoria taiteilijoita, jotka ovat myöhemmin kohonneet maailman maineeseen.

Tätä perinnettä jatketaan myös vuoden 2011 juhlavuonna. Taiteellinen johtaja

Esa Heikkilä on kutsunut ensi kesän tapahtumaan edeltäjänsä eli Ilari

Laakson, Juha Pesosen sekä Tempera-kvartetin. Ilari Laakso kokoaa konsertin,

jossa kuullaan hänen sävellyksiään lahjakkaiden nuorten taiteilijoiden

esittämänä. Tempera palaa Kesäkonserttien estradeille muutaman vuoden tauon

jälkeen.

 

Esa Heikkilä tuo tapahtumaan Merikanto-illan, jossa kuullaan sekä isän että

pojan eli Oskar ja Aarre Merikannon musiikkia.

 

Vuonna 2011 Kesäkonsertit sijoittuu kalenteriviikkoon uudella tavalla.

Avajaiset ovat tiistaina ja päätöskonsertti seuraavana sunnuntaina.

 

 

 

 



 08.02.2010