Viulu
Miritza Lundberg aloitti viulunsoiton 6-vuotiaana Jerzy Blazkievitzin oppilaana Helsingin Konservatoriossa. Sibelius-akatemian nuoriso-osastolla hän aloitti opinnot vuonna 1992 opettajinaan prof. Igor Bezdrodnyi ja Dos. Mari Tampere. Vuosina 1999-2003 hän opiskeli prof. Mi-Kyung Leen ohjauksessa ja suoritti viuludiplominsa erinomaisin arvosanoin. Muita opettajia ovat olleet mm. Jean-Jaques Kantorow, Sergei Kravchenko ja Ana Chumachenko. Hän on esiintynyt mm. Pohjoismaissa, Saksassa, Itävallassa, Venäjällä, Puolassa, Unkarissa, Tsekissä ja USA:ssa. Miritza Lundberg on tehnyt pitkään yhteistyötä pianisti Kalle Toivion kanssa. He pitivät yhteiskonsertin New Yorkissa keväällä 2010. Hän on myös esiintynyt säännöllisesti pianistien Anna Kuvajan ja Kemal Achourbekovin kanssa. Muita yhteistyökumppaneita ovat mm. Vadim Kolpakov, Roby Lakatos, Loyko, Raya Bielenberg, Hortto Kaalo, Vasile Pantir, Anneli Sari, ja Esma Redzepova.
Klassisten soolokonserttien lisäksi Miritza Lundberg on esiintynyt erilaisten kansanmusiikin ja maailmanmusiikin yhtyeiden kanssa Suomessa ja Euroopassa. Vuonna 2016 hän perusti 9-henkisen yhtyeen ”Miritza Lundberg & Baro Baht Ensemble”. Yhtyeen musiikin keskiössä on perinteinen romanimusiikki sisältäen aineksia sekä kansanmusiikista että taidemusiikista. Ohjelmisto sisältää virtuoosimusiikkia sekä laulu-ja tanssiperinnettä.