Viulu
Leea Mattila (s.2009) aloitti viulunsoiton 4-vuotiaana Ala-Keiteleen musiikkiopistossa Äänekoskella. Leean opettajana toimi Niina Tuunainen vuoteen 2019. Vuodesta 2018 alkaen Leea on ollut oppilaana Viuluakatemiassa Janne Malmivaaran sekä Elina Vähälän johdolla. Ja syksyllä 2019 hän siirtyi Porvoonseudun musiikkiopistoon Janne Malmivaaran oppilaaksi.
Keväällä 2019 sekä 2022 Tallinnassa pidetyissä Young Musician-kilpailuissa Leea tuli ensimmäiselle sijalle sekä sai erityismaininnat parhaasta taiturikappaleen (2019), sonaatin (2022) sekä modernin kappaleen (2022) esityksistä. Lisäksi 2022 Leea sai toiset palkinnot Juhani Heinonen viulukilpailussa ja International Leonid Kogan viulukilpailussa.
Viuluopintoihin Leea on saanut tukea mm. Suomen Kulttuurirahastolta, Pro Musica-säätiöltä sekä Oleg Kagan muistorahastosta.