Janne Thomsen

Janne Thomsen

Janne Thomsen

Huilu

https://klassiskedage.dk/en/about/janne-thomsen/


Janne Thomsen on erittäin kysytty huilusolisti ja kamarimuusikko sekä kansainvälisissä kilpailuissa Prahassa, Pariisissa, Bayreuthissa, Roomassa, Wienissä ja Bostonissa menestynyt taiteilija. Hänet on valittu Tanskassa ”Vuoden nuoreksi muusikoksi” minkä lisäksi Thomsen toimii kotikaupungissaan Holstebrossa perustamansa Klassiske Dagen -kansainvälisen musiikkifestivaalin taiteellisena johtajana. Festivaali on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Janne Thomsen nauttii yhteistyön tekemisestä suosikkisäveltäjiensä Osvaldo Golijovin, Giya Kanchelinin, Olli Mustosen, Bent Sørensenin ja Peteris Vasksin kanssa.

Hänelle on myönnetty ”ARAM” – Lontoon kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsenyys. Thomsen opiskeli kyseisessä oppilaitoksessa ennen opintojensa täydentämistä Pariisin konservatoriossa. Janne Thomsenille on myönnetty tukea useilta merkittäviltä säätiöiltä. Hän on opettanut Mozarteum -konservatoriossa Salzburgissa ja on toiminut vierailevana professorina Luczernin musiikkiyliopistossa. Janne Thomsenin huilunsoittoa on kehuttu ainutlaatuisesta taiteellisesta äänestä, jolle on tunnusomaista musiikillinen herkkyys, erottuva ilmaisukyky, laaja dynaaminen värivalikoima, elinvoimaisuus, intensiivisyys ja tekninen osaaminen.