Harri Lidsle

Harri Lidsle

Harri Lidsle

Tuuba

Harri Christer Lidsle (s. 25. tammikuuta 1969 Kaarlela) on suomalainen tuubisti. Hän aloitti musiikkiharrastuksensa pasunistina, mutta vaihtoi pian tuubaan. Hän opiskeli Helsingissä Eino Takalo-Eskolan johdolla. Useat säveltäjät ovat kirjoittaneet teoksia Lidslelle. Muun muassa Kalevi Ahon tuubakonsertto on sävelletty hänen aloitteestaan. Lidsle oli saanut jo vuonna 1995 kansainvälistä huomiota Aleksandr Arutjunjanin tuubakonserton kantaesityksen johdosta.

Lidsle valittiin Lieksan vaskiviikoilla 1997 vuoden vaskisoittajaksi. Hän on työskennellyt myös orkesterimuusikkona Sinfonia Lahdessa[1] sekä Lieksan vaskiviikon taiteellisena johtajana.

Lidsle järjestää myös Tuubakimalainen -lastenmusiikkiyhtyeen kanssa lastenkonsertteja. Yhtye sai alkunsa vuonna 2003 Sallan musiikkipäivillä järjestetystä ”Kimalaisen lento” -lastenkonsertista. Yhtyeessä on Harri Lidsle, vieraileva pianisti ja toisinaan myös Sinfonia Lahden muita muusikoita.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Harri_Lidsle