Riihimäen Kesäkonsertit

Tauno Karilan rahasto

Tauno Karilan nimeä kantava stipendirahasto perustettiin vuonna 1990 tukemaan Riihimäen Kesäkonsertit -tapahtumasarjaa. Sääntöjensä mukaan rahasto jakaa "tunnustuspalkintoja ja apurahoja Riihimäen Kesäkonserttien yhteydessä järjestettävien musiikkileirien yhdelle tai useammalle nuorelle ja lupaavalle opiskelijalle".

Rahaston alkupääoman lahjoittivat Tauno Karilan sisar Aune Kuronen ja veli Erkki Karila. Rahastolla on oikeus ottaa vastaan muitakin lahjoituksia.

Stipendin saajat valitsee rahaston hoitokunta leirien opiskelijoista opettajien antamien lausuntojen pohjalta. Hoitokuntaan kuuluu kolme jäsentä: yhden nimeävät lahjoittajien edustajat, toisen Riihimäen Kesäkonsertit -yhdistys ja kolmas on Riihimäen Kesäkonserttien taiteellinen johtaja. Vuonna 1998 rahaston hoitokunta teki päätöksen stipendin jakamisesta vain joka kolmas vuosi.

Tauno Karila

Riihimäellä syntynyt, Yrjö Kilpisen tutkijana tunnettu musikologi Tauno Karila (1908 - 1986) väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 1954 aiheenaan "Vesimaisemat Jean Sibeliuksen, Oskar Merikannon ja Yrjö Kilpisen yksinlauluissa". Kolme vuotta myöhemmin hänet nimitettiin saman yliopiston musiikkiestetiikan dosentiksi, mistä hän jäi eläkkeelle vuonna 1972.

Väitöskirjansa lisäksi Tauno Karila julkaisi useita teoksia, mm. Yrjö Kilpisen elämäkerran ja eri aikakauslehdissä lukuisia artikkeleita, jotka käsittelivät lähinnä musiikkiestetiikkaa ja Suomen säveltaidetta. Tauno Karilan elämäntyöhön sisältyi merkittävänä osana myös musiikkikriitikon rooli. Vuosina 1941 - 1955 hän toimi Helsingin Sanomien arvostettuna ja asiantuntevana musiikkiarvostelijana ja lehden musiikkiosaston toimittajana.

Tauno Karilan arvostelut olivat tyylillisesti hiottuja ja kannustavia. Tauno Karilan rahasto jatkaa nimenantajansa periaatetta tukien nuoria lupaavia musiikinopiskelijoita.

Tauno Karila stipendiaatit 1990-2007

 
1990
1991
1992
1993
1994
1995
1996
1997
2000
2004
2007

 
pianisti Sirja Pohjanheimo 
sellisti Susanna Mälkki 
sellisti Joel Laakso
sellisti Sennu Laine ja pianisti Uki Voutilainen 
kontrabasisti Teemu Kauppinen 
sellisti Mikko Ivars, pianisti Anna Laakso ja kontrabasisti Ville Väätäinen
kontrabasisti Sami Koivukangas 
pianisti Nina Koskinen
pianisti Marko Mustonen
pianisti Marko Hilpo
pianisti Maria Männikkö



 07.02.2011