Riihimäen Kesäkonsertit

Riihimäen Kesäkonsertit 25-vuotta

Historiikin on kirjoittanut Kalevi Penttilä

"Teema ja muunnelmia" on itse asiassa Riihimäen Kesäkonserttien 1982 - 2006 konserttiopas. Se sisältää tiedot konserttien ohjelmistoista, esiintyjistä, ajankohdista ja paikoista. Niiden ohella mukana on katkelmia Riihimäen Kesäkonserttien taiteellisten johtajien Ilari Laakson, Juha Pesosen ja Tempera-kvartetin konserttioppaissa esittämistä ajatuksista, samoin suojelijoiden puheenvuoroista ja kriitikoiden arvioinneista. Lähdeaineistona on konserttioppaiden ja -esitteiden lisäksi ollut lehtiartikkeleita ja Riihimäen Kesäkonserttien Tuki ry:n ja Riihimäen Kesäkonsertit -yhdistys ry:n vuosikertomukset.

"Teema ja muunnelmia" kertoo sen, että Riihimäen Kesäkonsertit -tapahtuma on 25 vuodessa muotoutunut merkittäväksi suomalaiseksi kesäfestivaaliksi. Mutta miten se on ollut mahdollista? Vastaus on yksinkertainen. Siihen tarvittiin aluksi vain asiaansa innostuneet musiikin ja kulttuurin ystävät, joilla oli kyky nähdä Riihimäen mahdollisuudet festivaalipaikkakuntana.  Nämä näkijät olivat Ilari Laakso, Liisa Pohjola ja Paavo Pohjola. Heidän aiempi kokemuksensa musiikkileirin ja konserttitapahtuman integraatiosta - mutta ennen kaikkea heidän rohkeutensa tuoda vastaavanlainen tapahtuma Riihimäelle - oli kaiken alku ja juuri.

Idean toteuttaminen edellytti Riihimäen kaupungin myötämielisyyttä, jolla musiikkiopiston budjettiin varattiin määräraha leirien ja niihin liittyvien konserttien järjestämistä varten. Ensimmäisestä kesätapahtumasta saadut positiiviset kokemukset innostivat jatkamaan. Riihimäen musiikkileirit ja niihin liittyvät konsertit olivat tulleet jäädäkseen.

Kesäkonserttien tukemiseksi syntyi vuonna 1989 yhdistys, jonka aktiivinen toiminta johti  festivaalin siirtymiseen kokonaan yhdistyksen vastuulle vuonna 1994.

Yhdistyksen puheenjohtajina ovat toimineet Pertti Välimäki, Pirkko Vänskä, Rainer Wulff, Eero Raitio ja Pertti Isokangas. Hallituksen ja yhdistyksen jäsenten panos varojen hankinnassa on ollut merkittävä, samoin monipuolinen talkootyö. Mainittava on myös musiikkiopiston vanhempainyhdistyksen aktiivinen mukana olo konserttien järjestelyissä.

Riihimäen imagon kohottajana kesäkonserttien merkitys on ollut kiistaton. Riihimäkeläiset ovat itsekin jo löytäneet konserttinsa, ja niissä käyneet vieraspaikkakuntalaiset ovat vieneet mukanaan viestiä tunnelmallisissa, omaleimaisissa saleissa kuulemistaan korkeatasoisista konserteista.

Merkittävän työn tehneille Riihimäen Kesäkonserttien taustavoimille lieneekin paras palkkio näiden 25 vuoden aikana konserteissa käyneen yli 50 000 kuulijan varaukseton tyytyväisyys.

KP



 14.01.2011