Miia Maria Lahti kamarimusiikkifestivaalin johtoon

Riihimäen Kesäkonserteille uusi toiminnanjohtaja

Hyvinkääläinen viestinnän asiantuntija ja toimittaja Miia Maria Lahti on valittu Riihimäen Kesäkonserttien uudeksi toiminnanjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.10.2019. 

Lahdella on pitkä työhistoria Ylessä. Hän on toiminut Yle Uutisten ja Radio Suomen toimittajana, juontajana ja uutisankkurina. Vuodesta 2014 hän on työskennellyt viestinnän asiantuntijana Ylen yhtiöviestinnässä. Lisäksi hän on ollut Lahden Sibeliustalo Oy:n tiedottaja.

Miia Maria Lahti on kysytty juontaja erilaisiin seminaareihin, juhliin ja konsertteihin ja tuttu kasvo seutukunnan tapahtumissa. Hän on toiminut Yleisradion eläkesäätiön hallitustehtävissä vuodesta 2014 ja Hyvinkään Orkesteri ry:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2017.

– Odotan innolla uuden työn alkamista. Riihimäen Kesäkonsertit on hieno ja perinteikäs tapahtuma, jonka johtoon on etuoikeus astua. Erityisesti iloitsen siitä, että pääsen töihin musiikin pariin ja vieläpä lähelle kotia, Lahti sanoo.

Maaliskuusta 2014 Kesäkonserttien toiminnanjohtajana työskennellyt Charlotta Kivistö jatkaa työssään Hyvinkään Orkesterin intendenttinä, freelance-taiteilijana sekä aktiivisena kulttuurin sekatyöläisenä pyrkien yhä enenevissä määrin kehittämään erityisesti kotikaupunkinsa Hyvinkään kulttuurielämää. 

Kesäkonserttien hallituksen puheenjohtaja Martti Paloheimo toivottaa uuden toiminnanjohtajan lämpimästi tervetulleeksi.

– On hienoa saada Miia Maria Lahti mukaan kehittämään laadukasta riihimäkeläistä musiikkitapahtumaamme, Paloheimo iloitsee. – Samalla haluan Kesäkonserttien puolesta kiittää Charlottaa kuluneista vuosista ja toivon, että seutukunnallinen yhteistyö jatkuu vastaisuudessakin.

Kesäkonserttien taiteellisena johtajana toimii kitaristi Ismo Eskelinen. Ensi kesän tapahtuma on hänen kolmas Kesäkonserttiviikkonsa ja samalla järjestyksessään jo 39. Riihimäen Kesäkonsertit -kamarimusiikkitapahtuma. Festivaalia vietetään Riihimäellä seuraavan kerran kesäkuussa 2020.

Lisätietoja:

  • Miia Maria Lahti, p. 040 198 088
  • Charlotta Kivistö, p. 040 773 8466